Minulla on kohta 48 vuotias mies. Hän oli siis noin kolmikymppinen, kun esikoinen syntyi. Hän hoiti esikoisesta lähtien kaikkia meidän vauvoja, paljon. Hän osasi kaikki hoitamisen kikat, paitsi imetyksen. Se sujui minultakin vasta toisen ja kolmannen lapsen osalta. Esikoinen ja minun maidontuotanto eivät kohdanneet, kovin montaa kuukautta. Anteeksi kovin intiimi kirjoitusaihe. Innostuin muistelemaan, sillä olen mielenkiinnolla seurannut nykyistä "isät kotiin" -keskustelua. Muun muassa Akava-lehdessä muistutetaan, miten tärkeää perhevapaiden pitäminen on. Lehdessä pohditaan, olisiko jatkossa oltava pelkästään isille suunnattuja perhevapaita enemmän.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

On hienoa, että Suomessa kiinnitetään huomiota lasten hoitoon kotona. On upeaa, että meillä keskustellaan molempien vanhempien osuudesta vanhemmuuteen. On tärkeää, että taloudelliset ja lakiin perustuvat, samoin kuin asenteellisetkin esteet poistuvat isien ja äitien tasapuolisen kotonaolon edestä. Olisi toivottavaa, että lastenhoitoroolien lisäksi ehtisimme ja jaksaisimme keskustella myös mahdollisuudesta huolehtia parisuhteesta ja isin ja äidin yhteiselosta edes vähän. On nimittäin niin, että äidin ja isän hyvässä parisuhteessa on lapsenkin hyvä kasvaa.

Tarvitsemme pienten lasten hoitokeskustelun lisäksi parisuhdekeskustelua.

"Meidän" miehen kanssa olemme joskus pohtineet sitä, että hyvän ja huolellisen perheenhoidon lomassa sitä joutuu oikein tekemään työtä voidakseen pitää huolta yhteisestä onnesta, parisuhteesta. Lisäkerrointa tuo kiitettävästi myös eläväinen perhe. Haasteen kruunaa meidän parisuhteessa se, kun toinen liehuu Helsingissä töissä ja toinen kuuraa kotona Kouvolassa.

Kannattaa satsata, "meidän" mieheen, perhe-elämän eri vaiheissa.