Nyt on siis kevät. Niinhän sitä on tullut opeteltua nuo ajanjaksot, kevätkuukaudet ovat maaliskuu, huhtikuu ja toukokuu. Olemme tänään taittuneet kevään puolelle. Tosin ilmasto on koko talven ollut sellainen, ettei todellista talvea ainakaan meidän leveysasteelle tullutkaan.

*  *  *  *  *  *  *

Tammikuussa kirjoitin ainokaisen suuren valiokunnan kokouksen jälkeen siitä, miten kahdeksasta ministeristä neljä oli paikalla. Sen sijaan neljä ministeriä, joiden asioita oli esityslistalla, loistivat poissaolollaan. Näin toki voi väistää vastaamisvelvoitettaan eduskunnalle. Onhan periaatteellinen tarkoitus se, että ministeri antaa selvityksen hallituksen kannasta, jota aikoo sitten Euroopassa Suomen kantana edustaa.

Valtiovarainministeri Katainen oli eilenkin pois. Nyt syyksi kerrottiin lomailu. Olen tämän eduskuntakauden aikana istunut kuin tatti valiokunnassa, kyseinen ministeri on ollut noin puolet oman alansa esittelyistä paikalla. On ymmärrettävää, että ministerikin on ihminen ja tarvitsee lomaa. Herää kuitenkin melkoinen huoli siitä, millaisissa käsissä maan talousasiat ovat, kun asioista vastaavaa ministeriä ei oikeiden asioiden hoidossa näe edes suurennuslasilla.

* * * * * * * *

Katselin aamupäivällä Lauantaiseuraa, joka tosin paljastui minulle itselleni todelliseksi lauantaisaunaksi. Kyllä hikeä, tuskanhikea, pukkasi, kun kuuntelin opetusministeri Sarkomaan näkemyksiä. 

Opetusministeri Sarkomaa antoi ymmärtää, että esimerkiksi näyttelijäkoulutus tulee jatkossa olla siellä, missä on parhaat mahdollisuudet opetukseen. Lausahduksesta näkee, että koko näyttelijäajattelun takana hänellä on vain budjettimitallisuus, matematiikka. Tampereen hyvintoimivaa yksikköä ajetaan kun sitä ennenvanhaista käärmettä pyssyyn Teatterikorkean sateenvarjon alle. Teatterikoulu on hyvä systeemi, ei siinä mitään. Niin on Tampereen NäTykin, toinen samanmoinen. Jos ja kun nykyhallitus vie näyttelijäkoulutusta yhteen yliopistoon, se tarkoittaa käytännössä hyvin yksinapaista näyttämötaiteen koulutusta.  Teatteritaiteessa Helsingin seudulta lähdetään huonosti muualle töihin, käytännössä tämä siis synnyttää lumipallon. Ensin koulutus keskittyy metropoliin, sen jälkeen osoittautuisikin varmasti perustelluksi keskittää kulttuuripalvelut samaan osoitteeseen.

Pelottava painajainen! Toivottavasti tämä on vain pahaa painajaisunta.

Koulutusverkoston tiivistäminen on niin kaunista sanatasolla, melkeinpä soivaa musiikkia. Sen sijaan todellisuus nimenomaan maakunnissa kuohuttaa verta ja kyyneliä. Käytännössähän verkoston tiivistäminen tarkoittanee koulujen karsimistä ja näin seudullista köyhdyttämistä, koulutuspaikkojen katoamista. On kyllä kauheaa katsoa sivusta, miten aluepoliittinen sadanvuoden Sari Sairaanhoitajan uni toteutuu,

toisena painajaisena!