Omaishoitajuus nousi eilisessä muistisairaiden omaisten ja kansanedustajien tapaamisessa Kouvolassa ykkösaiheeksi. Kun hoitaa omaa rakastaan 24 / 7, muotoutuu sellainen kokemusmaailma ja osaaminen, ettei  voi kuin ihailla. Osaaminen ja yksilöllisyys, arvostaminen ja täysi antaumuksellisuus on täysillä pelissä. Suomalainen yhteiskunta on paljon haltijana huolehtiessaan omaishoitajista ja niistä omaistaan hoitavista läheistä, joilla ei ole omaishoitajastatusta, mutta hoitavat läheistään. Vain 26 000 suomalaista on omaishoitajia, 270 000 kansalaista hoivaa läheistään ilman omaishoitajuuden tukea ja nimeä.

Ymmärränkö minä päättäjänä, mistä tässä on kysymys?

Olen seurannut omaishoitajuutta viime aikoina hyvin läheltä isä - lapsi - suhteessa. Tuntemani nuori isä, kolmen lapsen kanssa kotona, hoitaa yhtä lastaan omaishoitajana.

Omaishoitajat ovat koko yhteiskuntamme tukipilarit, ikääntyvässä kansakunnassamme yhä enemmän ja enemmän. Tämän eduskunnan ja tulevien vastuunkantajien tulee nähdä omaishoitajuusasiassa metsä puilta ja panostaa asiaan enemmän ja monimuotoisemmin. On tärkeää, että tasa-arvoisuus eri puolella maatamme toteutuu.

Nyt vastuussa olevalta hallitukselta vaaditaan myös nöyryyttä. Nöyryyttä kaivaa esiin vasta viime vuosina tehdyt Kivelät ja Elli Aaltoset, ja tehdä kansalaisten arkeen vaikuttavat esitykset mahdollisimman nopeasti.  Viime kyselytunnilla ministeri vastasi vauhdituskyselyihin näin: "Elli Aaltonen teki esityksen, että siirrettäisiin Kelalle, mutta sitä ei ole selvitetty, onko se oikeudenmukainen. Nimittäin siinä on sellainen vaara, se kolikon toinen puoli, että joillakin omaishoidontukea nyt tällä hetkellä saavilla voisi alentua se summa, ja eihän se ole järkevää, että jollakin alentuisi se. Pitää todella tarkasti katsoa, onko siitä riittävästi hyötyä. Minä itse arvelen, että on hyötyä, mutta se täytyy katsoa." Politiikassa on tapana katsoa silloin, kun niin sanotusti tapetaan aikaa. Toivottavasti tässä ei ole siitä kysymys.