Valtuusto Kouvolassa kokoontui eilen. Esityslista oli lyhyt. Kaavoituskatsaus täytti kuitenkin iltaa sen verran, että kokous oli kokouksenmittainen. Kouvolan keskustan kaavoitus on tällä erää valmis kohtaamaan uuden Kouvolan haasteet. Juuri teknisen puolen yhteistyön kannalta näen uuden kunnan perustamisessa paljon hyvää. Yhteistyö ja -toiminta on jo nyt ollut erinomaista naapurusten kesken, joten olen varma, että nimenomaan kuntateknisesti uusi kunta pärjää hyvin, parantaa siis juoksuaan.

* * * * * * *

Illalla katsoin telkkarista paljon puhutun ja puhkikeskustellun "Uralin perhosen". Paljastan nyt oman taiteellisen tyhmyyteni: minä en juuri  ymmärtänyt tätä nukkeanimaatiota, se ei puhuttele tai kosketa minua. En kokenut mitään erikoista katsoessani esitystä. Ihan suoraan sanoen, odotin, että hoh, hoh koskahan tämä loppuu. Esityksen draamankaari oli epäselvä, suttuinen. Nuket kyllä olivat ihan ihanasti itäeurooppalaisen tradition mukaisia ja liikkuivat suht taitavasti. Niitä bongailin esityksen kuluessa.

Varmasti ohjaaja on saanut juuri sen vaikutuksen aikaiseksi, jota ilmeisesti haki. Melu ja meteli esityksestä oli edeltä huikea. Omien tuntojen puhdistajana esitys varmasti toimii. Minulla ei ole niin selvää kosketuspintaa juuri tuohon sagaan, joten en tullut yhtään kosketetuksi. Toisaalta nythän on ollut ajankohtainen aika kaivaa esiin vanhat asiat esille, onhan 1918 tapahtumista merkkivuoden verran aikaa. Viimeksi tänä aamuna aamu-TV:ssa kerrottiin tamperelaisesta kirjasta, jossa 18 -tapahtumat kokeneet kertovat muistikuvistaan.

Suomalainen yhteiskunta kantaa varmasti jossain varjoissaan myös tänä päivänä 18 -tapahtumien taakkaa. Näkisinkin mahdolliseksi ja ainakin muistoja aktiivisesti  kantavien kannalta tärkeäksi, että historiantutkijat paneutuisivat ja avaisivat noiden aikojen kipukohtia avoimesti asialinjalla. Sellainen lähestymistapa olisi varmasti loppupeleissä raskaampi kuin puolen tunnin nukkeshow, mutta sen sijaan, että tieto perustuisi asenteellisiin sotatilan aikaisiin tarinoihin, tiedon painoarvo voisi olla  jonkin verran tukusampaa.  Onhan nimittäin Uralin perhosta katsottaessa muistettava se, että vastapuolethan sodassa pitää tapana kertoa mitä erilaisempia juttuja ja tarinoita toisesta, totuusarvosta tai tyylitajusta välittämättä.

Uralin perhonen muistutti taas kerran siitä, että meillä jokaisella on omat sukujemme muistot niin 18- tapahtumista kuin 39 - 45 -sodistakin. Jokainen kantaa näitä sukujemme tarinoita omalla tavallaan mukana. Osa peilaa niitä edelleen omaan 2000 -luvun arkeen, tiedostaen tai tiedostamattaan, osa ei. Itse edustan näkemystä kiitollisuudesta, että saan sekä oman että mieheni perheen lähihistorian jälkeen elää juuri tätä elämää tässä tilanteessa. Oma haasteeni on rakentaa tuleville polville vähän vielä tasapainoisempi ja -arvoisempi arki.