Kouvolan keskuskirkko viettää tänään 30-vuotisjuhlaa. Olin  mieheni kanssa tänään aamulla juhlamessussa, jossa oli noin 550 ihmistä. Seurakunta oli panostanut suunnittelussaan tavallista enemmän messun erilaisiin osuuksiin. Sarkolan koulun kuoro lauloi, samoin kirkkokuoro. Kaikki kolme seurakunnan kanttoria olivat hoitamassa musiikkiosuuksia, yksi soitti urkuja, toinen lauloi seurakuntaa kannustaen ja kolmas johti kirkkokuoroa. Päivi-opettaja Sarkolasta puolestaan oli virittänyt lapsikuoron stimmiin kuntoon.

Saarnan piti pitkäaikainen kirkkoherra Reijonen. Hyvän paimenen sunnuntai oli aiheena. Erityisen koskettavaa oli se, että virsivalinnat olivat kerta kaikkiaan parhaimmasta päästä, monet minun suosikkivirsiä. Laulettu Herran siunaus on aina koskettava, nyt Karppelan Lassen laulamana.

Kouvolan kirkkoa on arvioitu ulkoisilta osin monesti. Muistan kerrankin Hesarin viikkolehti NYT vertasi sitä ja Etolan kiinteistöä toisiinsa. On totta, että ulkokuori pettää. Perinteistä kirkkoarkkitehtuuria odottavalle on kirkon bongaaminen puistikosta vaikea tehtävä. Olen huomannut tämän joskus ulkomaisten vieraiden kanssa.

On kuitenkin todella miellyttävää olla kirkossa sisällä, joka puolella kirkkoa kuulee ja näkee yhtä hyvin. Sali toimii monessa ja koskaan ei ole kylmä eikä kuuma. Aina on sopivaa. Penkki en kovuuttaan paina ja istuma-asento on miellyttävä. Äänentoisto pelaa. Urut soivat jylhästi ja kuorot kuuluvut hienosti omalta paikaltaan. Alttaritauluksi on virallisen alttaritaulun lisäksi  ½ seinän kokoinen ikkunaseinä. Sieltä näkyy kaikki neljä vuodenaikaa.  Edellytykset sanan oppimiselle ovat siis parhaimmillaan.

Kun lapsuuteni ja nuoruuteni kotikirkko, rippikirkkoni ja vihkikirkkommekin on naapurikunnassa Valkealassa, on kiinnostavaa huomata itsestään  muutosta. Nykyisin koen kotikirkokseni nimenomaan Keskuskirkon. Se tarjoaa kaikessa pelkistetyssä muodossaan minulle tilaa, tilaa tulla ja olla, kohtaamassa yhdessä toisten kanssa Taivaan Isää.

Sekä Valkealan kirkkoon että Kouvolan Keskuskirkkoon liittyy monia muistoja. Yksi on se, miten aina sytyn laulaessani virttä " Me kiitämme sinua, me sinua ylistämme" . Sitä virtta lauloin jo lapsena istuessani liki joka pyhä Valkealan kirkon vanhojen urkujen vieressä yläparvella. Kävin monta vuotta kirkossa kaverini Sadun kanssa. En halunnut pyhäkouluun, mutta kirkossa kävin. Tosin, täytyy myöntää,  yleensä lähdimme kolehdin jälkeen pois. Ei pienet tytöt jaksaneet niin kauaa. Mutta tämä virsi tuntui silloin hienolta, ja niin se tuntuu vieläkin:

Me kiitämme sinua, me sinua rukoilemme, me ylistämme ja kunnioitamme sinua. Me sinua kiitämme sinun suuren kunniasi tähden. Oi Herra Jumala, taivaallinen kuningas, Isä, kaikkivaltias Jumala! Oi Herra, kaikkein korkeimman ainoa Poika, Jeesus Kristus! Oi Herra Jumala, Jumalan Karitsa, Isän Poika, joka pois otat maailman synnit, armahda meitä! Sinä yksin olet pyhä, sinä yksin olet Herra, sinä yksin olet korkein, Jeesus Kristus, Pyhän Hengen kanssa Isän Jumalan kunniassa. Aamen.