Tanssin iloa

Minun toinen tyttäreni esiintyi eilen Kouvolan Tanssikoulun kevätnäytöksessä. Oli ihanaa katsoa, miten kauniisti hän liikkui yhdessä toisten nuorten kanssa. He ovat koko kuluneen lukuvuoden harjoitelleet esityksiä, ja kyllä yleisö saikin parasta. Ilo tekemisestä näkyi katsomoon.

Kouvola on onnellisessa tilanteessa siinä, että ammatti-ihminen, Piia Koskela -nimeltään, on perustanut jokunen vuosi sitten tänne tanssikoulun. On hieno juttu, että Kouvolassa on mahdollisuus harrastaa erilaisia asioita. Tyttäreni ovat innostuneet tanssi-ilmaisusta. Molemmat ovat sekä balettikoulussa että myös modernimmalla puolella.

Pidän tärkeänä asiana sitä, että lapset ja nuoret liikkuvat ja toimivat kehonsa kunnon ja kehityksen monipuolisuutta tukevasti sellaisissa asioissa, joista pitävät. Olen iloinen, että tyttäreni oppivat liikuntaharrastukstensa parissa tuntemaan omaa kehoaan mahdollisimman paljon. Itse olen sen ajan nuoria, jolloin taottiin pääosin päähän ajatusta "lue niin paljon kuin pää kestää" ja koko fyysisen itsensä rakastaminen jäi osin sivuosaan. Kuitenkin on äärettömän tärkeää, että sekä nuppi että koko kroppa ovat sulassa sovussa kantajan kanssa.

Keho on tärkeä osa elämän lahjaa. Siitä on pidettävä huolta. Toinen tekee sen tanssahdellen, toinen hiihtäen, kolmas kävellen sauvat kädessä. Liikkuminen on tärkeää, myös terveyssyistä, mutta vielä tärkeämpää on saada tekemästään liikunnasta myös iloa. Se virkistää ja auttaa jaksamaan.