Nami, nami!

Ruuan hinta on korkealla. Ruokatarvikkeiden riittäminen erityisesti köyhissä maissa tällä hintatasolla ja tuontantotyylillä on iso haaste. Myös meillä hyvinvointimaissa ruokakassin hinnannousu koskettaa jokaista. Ruoka on jatkuva keskusteluaihe niin talous- kuin päätöksentekomaailmoissa. Ruoka (samoin kuin puhdas vesi) tulee olemaan yhä enenevissä määrin väkijoukkoja liikuttava asia, myös ihan käytännössä. Jos ruokaa ei ole, lähtevät ihmiset liikkeelle sen mukaan, missä sitä on. Esimerkiksi eurooppalaisittain ruoka- ja vesisiirtolaisuus eli näiden elintärkeiden tarpeiden perässä vaeltaminen saattaa olla tulevaisuudessa varsin moni-ilmeinen haaste, myös kaikkine lieveilmiöineen.

Samaan aikaan kun globaalissa taloudessa ruoka on kaikkien huulilla niin asiatasolla kun muutenkin, on elintarviketeollisuus yhä eriytyvämpää ja yksilöllisempiin tuotteisiin tähtäävämpää. Pelkästään paikallisen kaupan hyllyllä on mahdollisuus tehdä valintoja monen samanlaisen tuotteen osalta vähän niin kuin omien mieltymysten mukaan. Otan esimerkiksi vaikkapa vihreän pestokastikkeen. Sitä myydään meidän marketissa lasisissa purkeissa. Käytän sitä pastaruokien kanssa. Kaupassa, jossa usein käyn,  valintamahdollisuuksia on neljää viittä lajia. Helsingin keskustan gourmet-paikoissa vieläkin enemmän, olen joskus käynyt katsomassa. Jos haluaa vain pestokastiketta, punainen pesto lisää valinnanvaikeutta vielä tuplasti. Hoh hoh hoijaa, kyse on siis vain yhdestä pestokastikkeesta.

Samaan aikaan kun ruoka-asioissa globaalisti lasketaan, miten ylipäätään ruoka saadaan riittämään, toisaalla sitä jalostetaan ja jalosteilla kilpaillaan markkinoilla siinä määrin, ettei tavallinen tossunkuluttaja ehdi edes tuotekehityksen herkkuhetkiin mukaan. Onhan kaikkia ruokia, myös terveysvaikutteisia tuotteita, hyllyt notkollaan. Vaikka omilla valinnoilla yksinkertaistaisi omaa ruokataloutta, yhteiskuntamme on tällä erää rakentunut omaan ruokaoravanpyöräänsä, jossa kaikkea on saatavilla ja kaikkea on paljon. Enkä tänäänkään voi olla ihmettelemättä sitä, mihin kaikki se ruoka joutuu, jota kannamme kaupasta ulos tai jota ei kauppojemme hyllyiltä ehditä koteihin kantaa. Kysyin sitä kirjallisella kysymyksellä hallitukselta keväällä.

 

Tässä vielä kysymykseni:

Ruokajäte eli hukkaan heitetty ruoka on valtava taakka ympäristölle. Ilmaston kannalta tilanne on merkityksellinen, sillä ruokajätteen vähentämisellä olisi ilmastoon sama vaikutus kuin yksityisautoilun vähentämisellä. Vaikka jo pelkästään kuluttajapakkausjätteen ja varsinkin elintarvikepakkausten merkitys kaatopaikkajätteen muodostumiselle on suuri, rasittaa ruokajäte ympäristöä enemmän kuin itse pakkaus. Kotitalouksissa syntyvän ruokajätteen määrä on kiloissa mitattuna suurempi kuin vastaavista ruokapakkauksista syntyvän jätteen määrä. Pääkaupunkiseudun jätehuollosta vastaavan YTV:n mukaan ruokajätettä syntyy keskimäärin 70 kiloa henkeä kohden vuodessa.

Kauppojen tuotehävikin osuus on tuotteiden vanhenemisen tai varkauden vuoksi verrattain pieni kotitalouksien hävikkiin nähden. Kauppojen hävikki on noin muutaman prosentin luokkaa, kun taas kotitalouksissa syötäväksi kelpaavaa ruokaa heitetään pois jopa noin kymmenen prosenttia. Ruoan haaskaaminen kuormittaa ympäristöä turhaan ja merkitsee samalla sitä, että poisheitettyjen tuotteiden osalta elintarvikeketjun luonnonvarojen käyttö on ollut tarpeetonta. Esimerkiksi ruokahävikin vuoksi turhan elintarviketuotannon ilmastonmuutos- ja rehevöitymisvaikutukset ovat selvästi suuremmat kuin mitä kaikkien elintarvikkeiden pakkausten valmistuksessa syntyy. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen asiantuntijan mukaan ruoan osuus on kolmannes kaikesta kulutuksen ympäristökuormituksesta. Erityisen suuri ekologinen taakka seuraa eläinperäisestä ruokajätteestä.

Tärkeintä on kiinnittää huomio jätemäärän vähentämiseen laaja-alaisesti. Toimiviin pakkauksiin panostaminen on kuitenkin myös tarpeellista, sillä sitä kautta on mahdollista pyrkiä välttämään turhaa jätettä eli hukkaan heitetyn ruoan tuotantoa ja sen suuria ympäristövaikutuksia. Mikäli poisheitettyä ruokaa ei lajitella ja kompostoida oikein, kaatopaikalla syntyy ruokajätteestä ja kuitupakkauksista myös metaania, joka on yli 20 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.

Pakkausmateriaalin valintaan tulee lisäksi kiinnittää huomiota, sillä liian vähäisestä tai vääräntyyppisestä materiaalista valmistetun pakkauksen käyttö voi aiheuttaa jopa moninkertaisen ympäristöhaitan, jos pakkauksessa oleva tuote pääsee vahingoittumaan. Tätä kautta tuotteen lisääntynyt tuottaminen saastuttaa turhaan luontoa. Pakkauksille tulee löytää se optimitaso, jolla ne suojaavat tuotetta tarkoituksenmukaisesti, mutta pakkausmateriaalia käytetään kuitenkin säästeliäästi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että ympäristöä rasittavan ja luonnonvaroja turhaan kuluttavan ruokajätteen määrää saadaan vähennettyä?

Tässä ministerin vastaus:

Jätehuollon osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin 3 %. Jätehuollon ilmastovaikutuksista 90 % aiheutuu kaatopaikoille sijoitettujen biohajoavien jätteiden aiheuttamista metaanipäästöistä. Lisäksi kasvihuonekaasupäästöjä aiheutuu karjatalouden lannan sekä puhdistamolietteiden käsittelystä.

Elintarvikkeiden ja juomien osuus eri kulutusmenoryhmien ympäristövaikutuksista on suuri. Elintarvikkeet ovat ilmastovaikutusten osalta yhtä merkittävässä asemassa kuin asuminen, energiankulutus ja yksityisautoilu. Merkittävä osa kasvihuonekaasupäästöistä syntyy raaka-aineiden tuotannon ja tuotteiden valmistuksen sekä kuljetusten energiankulutuksesta. Jätteiden synnyn ehkäisyllä ja kierrätyksen lisäämisellä voidaan siten välillisesti vaikuttaa luonnonvarojen käytön koko elinkaaren ympäristövaikutuksiin.

Kiinteätä yhdyskuntajätettä syntyi Suomessa noin 2,6 milj. tonnia vuonna 2006, eli 503 kg/as/a. Valtaosa tästä määrästä (61 %) sijoitettiin kaatopaikoille. Materiaalina hyödynnettiin 26 % ja energiana noin 8 %. Käytössä olevilla kaatopaikoilla otetaan haitallinen metaanikaasu talteen, mutta merkittävä osa poltetaan sitä hyödyntämättä soihtupolttona.

Kotitalouksien osuus yhdyskuntajätteen määrästä on noin puolet. Kotitalouksien jätteistä noin puolet päätyy kaatopaikoille ja puolet lajitellaan hyötykäyttöön. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV) on tutkinut tarkemmin pääkaupunkilaisten sekajätteitä. Kaatopaikalle joutuu keskimäärin 170 kg sekajätettä asukasta kohti vuodessa. Tästä sekajätteen määrästä voisi selvityksen mukaan jo nykyisiä olemassa olevia paperin, biojätteen ja keräyskartongin kiinteistökohtaisia keräyksiä tehokkaammin käyttämällä ja lajittelemalla pudottaa 60 kg.

Biojätteen osuus on noin kolmannes kotitalouksissa syntyvästä jätteestä. Biojätteestä lähes kaksi kolmannesta on keittiössä syntyvää ruokajätettä.

YTV:n selvityksen mukaan pääkaupunkiseudun kaupat ovat vähentäneet pakkausjätteen ja tuotehävikin määrää. Syynä tähän arvioidaan olevan viime vuosina lisääntynyt uudelleenkäyttöön palautuvien kuljetusvälineiden ja -pakkausten määrä. Lisäksi suurin osa tutkimuksen kaupoista oli pyrkinyt menekin seurannalla ja alennuksien avulla elintarvikejätteen synnyn ehkäisyyn. Myös elintarvikkeiden irtomyynti, jossa tuotteet pakataan kevyemmin ja asiakkaat voivat ostaa sopivan määrän tuotetta, on lisääntynyt viime vuosina.

Valtioneuvosto hyväksyi 10.4.2008 valtakunnallisen jätesuunnitelman vuoteen 2016. Suunnitelman keskeisenä tavoitteena on jätteen synnyn ehkäisy sekä kierrätyksen ja jätteiden hyödyntämisen edistäminen. Tavoitteena on jätteistä aiheutuvien kielteisten ympäristövaikutusten vähentäminen, erityisesti kaatopaikoille joutuvien biohajoavien jätteiden määrän jyrkkä vähentäminen.

Valtakunnallinen jätesuunnitelma on valtioneuvoston hyväksymä strateginen suunnitelma jätehuollon ja jätteiden synnyn ehkäisyn periaatteista. Se linjaa ne toimet, joihin eri toimijoiden tulisi ryhtyä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa on tavoitteena tuotannon ja kulutuksen materiaalitehokkuuden lisääminen. Keskeisinä ohjauskeinoina kotitalouksien jätteen synnyn ehkäisemiseksi esitetään jätteiden synnyn ehkäisyneuvonnan tehostamista, neuvonnan tukipalveluiden ja aineiston tuottamista sekä esitetään selvitettäväksi tarve, hyöty ja mahdollisuudet laajentaa kotitalouksien kotitalousvähennysoikeutta esim. kestokulutushyödykkeiden korjauspalveluihin. Kotitalouksien jätteen synnyn ehkäisy edellyttää kulutustottumusten muuttamista. Ruokajätteen määrän vähentäminen edellyttää ostotottumusten muuttamista sekä ruoan mitoituksen, valmistuksen ja säilytystapojen tarkistamista.

Jätteen synnyn ehkäisyssä suurimmat taloudelliset säästöt eivät synny säästyneissä jätemaksuissa vaan säästyvinä materiaalin hankintakustannuksina. Tämä on myös kotitalouksien ruokajätteen määrän vähentämisessä hyvä taloudellinen kannustin.

Neuvonta ja valistus on keskeisellä sijalla edistettäessä kotitalouksien jätteen synnyn ehkäisyä. Kierrätyksen ja lajittelun lisäämisessä on neuvonnan lisäksi olennaista jätehuoltomääräyksien lajitteluvelvoitteet ja riittävän lähellä olevat jätteiden keräysastiat sekä kierrätykseen kannustavat jätemaksut.

Kotitalouksien jäteneuvonta, jätteen synnyn ehkäisyneuvonta mukaan lukien, kuuluu jätelain mukaan kunnille. Suunnitelmassa esitetään, että jätelain kokonaisuudistuksen yhteydessä selkeytetään jäteneuvonnan organisointi, vastuut ja rahoitus erityisesti yritysten ja tuottajavastuun piiriin kuuluvien jätteiden synnyn ehkäisyneuvonnan osalta.

Jätesuunnitelman tavoitteena on lisätä yhdyskuntajätteen kierrätystä. Tavoitteeseen pääsemiseksi etsitään valtiovarainministeriön asettamassa jäteverotuksen uudistamista selvittävässä työryhmässä ohjausmallia, joka parhaiten ohjaisi jätehuollon tavoitteisiin. Lisäksi kuntien jätestrategioiden tavoitteissa ja toimenpiteissä tulisi korostaa lajittelun ja kierrätyksen edistämistä.

Käynnissä olevan jätelain kokonaisuudistuksen yhteydessä arvioidaan myös mahdollisia uusia lainsäädännöllisiä ohjauskeinoja jätteen synnyn ehkäisemiseksi. Myös tuottajavastuulainsäädännön kehittämistarpeet arvioidaan. Järjestelmän tulisi kannustaa tuottajia jätteen vähentämiseen, uudelleenkäyttöön ja kierrätyskelpoisuuden parantamiseen.

Tuotannon materiaalitehokkuuden parantamiseksi esitetään selvitettäväksi mihin luonnonvaroihin olisi ympäristöpolitiikan näkökulmasta harkittava taloudellista ohjausta ja tällaisen ohjauksen toteutettavuus. Lisäksi esitetään kokeiltavaksi toimialakohtaisia materiaalitehokkuussopimuksia (energiansäästösopimusten tapaan). Sopimukseen liittyvät toimialajärjestöt ja yritykset sitoutuisivat pyrkimään itse valitsemillaan keinoilla tavoitteeksi asetettuihin nykyistä pienempiin ominaisjätemääriin ja materiaalitehokkuuden lisäämiseen.

Jätteistä aiheutuvien haitallisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi lisätään huomattavasti kaatopaikkakaasun talteenottoa ja hyödyntämistä. Tavoitteena on myös rajoittaa biohajoavien jätteiden sijoittamista kaatopaikoille ja valmistella tätä koskevat muutokset valtioneuvoston kaatopaikkapäätökseen.

Jätehuollon haitallisten ilmastovaikutusten vähentämiseksi halutaan lisätä biokaasun talteenottoa ja tuotantoa jätteistä sekä lisätä kierrätykseen soveltumattoman jätteen käyttöä polttoaineena.

Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2008

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki