Suomalaiset jonottavat paljon. Jos haluaa helpdeskiä tietokoneensa kanssa, tai puhelin- tai verkkopalvelut tökkivät, voi puolituntinen olla ihan lasten leikkiä jonossa, siis plim-plim-plim-musiikkia kuunnellen, puhelin korvalla odotellen. Lääkäriin saattaa hyvinkin olla monen päivän, jopa viikon jono, jos kyse ei ole kiireellisestä asiasta. Tänään istuin pankkisalissa odottamassa vakuutuspalveluja. Katselin siinä jonottaessani, että samassa pankkisalissa oli  erilaisiin palveluihin ainakin kolme jonoa, joissa ihmisiä jokaisessa vähintään 4 - 5.  Monet enemmän vapaaehtoisemmat palvelut, kuten matkatoimistot puhelimitse, alkavat myös jonosta.

Jonottelun syvin olemus on koettavissa niin maanteillä kuin erityisesti rajaseudulla raja-asemilla.  Olen tarkkaillut suomalaisen jono-kulttuurin kehitystä. Jonottelu on kasvava kansalaisten arkitoiminnan muoto. Kunnon jonoa ei taida voittaa mikään, paitsi toinen jono ja  tietenkin syystä tai toisesta etuoikeutettu jonossa etuilu.  Se muuten on aika ärsyttävää, ainakin niistä, jotka jatkavat jonossa.