Viime päivinä ainakin seudullinen pää-äänenkannattaja Kouvolan Sanomat on kirjoittanut kansanedustajien julkisuudesta, oman elämän avaamisesta ja tarpeista tulla esiin. Kouvolan Sanomissa asia ylsi aina pääkirjoitukseen asti. Muissakin viestimissä asiasta kirjoiteltiin. Ehkäpä keskustelu julkisuudesta sai virettä ja vauhtia  kansanedustaja Pekka Haaviston pohdinnasta Porissa Suomi Areenan keskustelussa. Hän nimittäin vertaili kahden eri vaiheen eduskuntatunnelmiaan ja totesi, että nyt porukassa on enemmän kolleegoita, joiden julkisuus on eräänlainen riippuvaisuuskysymys.

Kansanedustajan työssä julkisuus on hyvin yksilöllinen asia. Se, mikä sopii yhdelle, ei käy toiselle. Toiset edustajat kiinnostavat mediaa ja ehkäpä kansaakin vain työn kautta, jotkut kiinnostavat pelkästään hiusmuotinsa, nais- tai miesystävien tai muun sellaisen työstä irrallaan olevan kautta. Yhtä tasapainoa ei ole, koska ei ole yhdenlaisia edustajiakaan.

Mielestäni tässä julkisuuskysymyksessä ei ole sellaista yhtä "ei koskaan" -vaihtoehtoa. Jokainen itseään arvostava edustaja haluaa varmasti tulla julkisuuteen ja esille asiakysymyksissä, työtään esille tuoden ja sen mahdollisia hedelmääkin esitellen. Toisaalta mielestäni kohtelias ja asiallinen vuorovaikutus julkisuuden eri osasten kanssa on tämän työn yksi puoli. Hetki hetkeltä on ratkaistava, mihin pyyntöön lähtee mukaan ja mihin ei. Julkisuutta on muukin vuorovaikutus ja osallistuminen kuin lehtiin painettu vaatekaappikirjoittelu.  Julkisuushakuisuudeksi voidaan kai leimata sekin, jos osallistuu erilaisiin tilaisuuksiin. Toisaalta jos ei osallistu, onko tosikko tai laiska. Miten on hyvä?

Edustajana vastaan omasta ulostulostani itse. Vastuu ja valinta on jokaisessa haastattelupyynnössä, puhe-, kisailu- tai muussa kansantapahtumaan osallistumisessa minulla.

Kun pyydetään saappaanheittokisoihin saappaaksi, siinä menee minun rajani. ;)