Tänään eduskunta lähetyskeskustelee budjetista 2009. Kun on puhe monien kymmenien miljardien eurojen hintaisesta talousarviosta, on tietenkin melkeinpä pikkumaista keskittyä joihinkin pienehköihin asioihin. Inhimilliset asiat tuntuvat varmasti osasta kansalaisia käsittämättömiltä silloin, kun puhutaan vaikkapa talouselämän kestävyydestä, työpaikoista ja sen sellaista.

Toden totta, tarvitsemme erittäin vahvan ja monipuolisen työvoimapolitiikan. Yrityselämän mahdollisuudet on turvattava, ja alueellinen kehitys taattava, ruokkiihan se nimenomaan hyvinvointia ympäri maata. Haluammehan, että ihmiset voivat hyvin riippumatta siitä, missä asuvat? Saako maalla olla onnellinen, saako pikku kaupungissa voida ihan hyvin?

Keltaista budjettikirjaa, tuota paikallista bestselleriä, tutkiessani en ihan kaikilta osin ole vakuuttunut, että talouselämän ihanteet toteutuvat vuoden 2009 talousarviossa. Ensinnäkin inflaatioennuste on kyllä melkoisen optimistinen ( noin 2 % luokkaa) hinnoin. Toivo on korkealla, mutta en jaksa uskoa, että näin mennään.  Kun koko läntinen maailma on tällä hetkellä viikottain uutisissa uusin mahalaskuin, se ei voi olla säteilemättä pitemmälle meidänkin talouselämään. Anteeksi vain, tylyä, mutta todentuntuista.

Nyt niihin pienempiin: On upeaa, että apurahan saajien tilanne sosiaaliturvan osalta korjaantuu. Myös vaikeavammaisten henkilökohtainen avustaja-asia on loistava, kunhan se hoidetaan niin, ettei se vain lupaa tyhjää, vaan toimii myös käytännössä. Myös poliisimäärärahan korotus on hieno asia. Muutamia esimerkkejä hyvästä suunnasta.

Tähän päätän yksinpuheluni, hiljaisen hyrinän, täältä keskeltä Hesaa ja virittäydyn päivän haasteisiin.